Hoitovastikkeet nousussa

Tuore kysely kertoo, että asunto-osakkeiden hoitovastikkeissa on nousupainetta. Isännöintiliiton kyselyn mukaan suurten kaupunkien vastikkeet nousevat 5-15 prosenttia. Hoitovastikkeen nousujen taustalla ovat kallistuvat kaukolämpölaskut ja viime vuosien lumiset talvet. Kalllistuneet vakuutusmaksut ja nousseet huolto- ja korjauskustannukset näkyvät myös hoitovastikkeiden hinnoissa. Taloyhtiöiden kaukolämpölaskujen nousu on tänä vuonna jopa tuhansia euroja.

Lisäkuluja taloyhtiöille syntyy myös uusista energiatodistuksista, jotka maksavat 1000-1500 euroa rakennusta kohti. Uudet energiatodistukset tulevat käyttöön 1.6.2013. Vanhan lain aikaiset energiatodistukset ovat voimassa voimassaolo aikansa mukaan. Esimerkiksi nyt maaliskuussa 2013 laadittu energiatodistus on voimassa 10 vuotta vanhan lain mukaan. Isännöitsijätodistukseen kuuluvat energiatodistukset ovat voimassa vuoden 2014 loppuun asti.

Tiesitkö?

Hoitovastike

Asunnon omistaja maksaa talonyhtiöille kuukausittain hoitovastiketta, jolla katetaan asumisen eri kustannuksia. Näitä ovat mm. kiinteistönhuolto, talven lumityöt, muut pihatyöt, yhteisten tilojen sähkölaskut, talonyhtiön vakuutusmaksut ja jätehuolto. Vastikkeella voidaan varautua taloyhtiöissä myös mahdollisiin tuleviin remontteihin.

Energiatodistus

Energiatodistus kertoo rakennuksen energiatehokkuuden. Sen perusteella kuluttajien on helppo arvoida eri rakennusten energiatehokkuutta. Se on pakollinen rakennuksille, joille haetaan rakennuslupaa 1.1.2008 jälkeen eli uudiskohteille. Energiatodistuksen saa pääsuunnittelijalta. Energiatodistus on tarvittu myös asunnon myynnin tai vuokrauksen yhteydessä vuodesta 2009 alkaen. Energialuokkaa mitataan asteikolla A-G. A-luokan kiinteistö kuluttaa vähiten energiaa ja vastaavasti G-luokan eniten.